28. elo, 2015

Peilipiironki

Vihdoinkin muutto edessä isompaan asuntoon ja ihana peilipiironki, jota Mamma oli minulle mökillään säilyttänyt, saa uudesta asunnosta oman paikkansa! Muuttoa ennen uutta maalia vain pintaan :) 

Piironki on mamman lapsuuden kodista, joten ikää löytyy, mutta kunto on todella hyvä. Ainut miinus on se, että pappa on aikoinaan vuosia sitten hiekkapuhaltanut piirongin maalit pois. Jälkihän on myös sen mukainen, koristeiden reunat ja muodot ovat pyöristyneet ja pinta on todella sileä. Ainut positiivinen asia on, että kaikki vanhat maalikerrokset on kokonaan pois eikä itse tarvitse isoa hiontatyötä tehdä. Ovista ja laatikoista puuttuu vetimet, enkä niitä ole vielä hommannut, mutta konkreettisen vaihtoehdon olen jo löytänyt. Lisäksi uusin ovien saranat kokonaan, sillä vanhat ovat jo todella ruosteessa.

Mutta sitten itse projektiin...

Kävin koristeiden pinnat varovasti taltalla läpi, jolloin muodot sai paremmin esiin. Pohjamaalauksen tein otexilla, joka on tartuntapohjamaali. Valkoinen väri toi jo ensimmäisen maalauskerran jälkeen koristeiden muodot  kauniisti esiin, eikä hiekkapuhalluksesta näytä olevan jälkeäkään.

Piirongin tasaisia "pöytäpintoja" tarvitsee vielä vähän kittailla, sillä niissä on syviä uria ja naarmuja, jotka näkyvät ilkeästi maalikerroksesta huolimatta. Lakkakitti on tähän hyvä vaihtoehto. 

Pintamaalauksen tein valkoisella empirellä, joka on liuotinohenteinen maali. Olisihan maaliksi voinut valita minkä vain muunkin kalustemaalin, mutta pidän itse empirellä työstöstä ja maalausjäljestä. 

Lopputulos on mielestäni todella hyvä ja piirongin kelpaa laittaa uuden asunnon makuuhuoneeseen kauniiksi yksityiskohdaksi!